torstai 27. kesäkuuta 2013

Iloa, surua ja epätietoa...

Epätiedot ensin? Noh, epätietona on tämä asunnon saanti... Ilmoituksen saimme, että meille soitetaan, jos saadaan se asunto... Mutta huonona puolena on, että mitään ei ilmoiteta niille, jotka sitä asuntoa eivät saa... Elikkä eipä tässä tiedetä, että pitääkö odottaa soittoa, vai alkaa katselemaan toisia asuntoja, että jes... :D

Sitten surut ja huolet? Noh, nyt se sitten vietiin päätökseen. Nimittäin vanhan ja sairaan gerbiilini, Ronjan elämä. Veimme sen eläinlääkäriin maanantaina eutanasian merkeissä. Gerbiilin vointi ei enää ollut mikään paras, joten tämä oli ainoa oikea ratkaisu, vaikka pahalta tuntuikin. Pääsipähän pieni vihdoin siskonsa seuraan paremmille maille. <3 Lääkärin mukaan Ronjalla oli jostain syystä mennyt maksa ja keho pääsi keräämään sinne kuulumattomia nesteitä...

Toisena "huolena" ollut se, että Edyllä ollut pari päivää ripuli... Veikkaan, että johtuu ruuasta, jota jouduttiin sille ostamaan, koska emme kerenneet kauppaan jostai Edyn omaa ruokaa olisi saanut. Torstaina lähdimme ajamaan kaupalle, Juhannuksen takia se vissiin oli mennyt tuntia aiemmin kiinni kuin normalisti. Sitten kävimme toisesta eläinkaupasta ruokaa, mitä myyjä suositteli ja nyt koira ollut pari päivää ripulissa. Onneksi kuitnekin nyt taas on hallussamme Edyn omaa ruokaa ja toivon mukaan maha rauhottuu. :) Erikoista kyllä... Edy ei ole todellakaan herkkävatsainen minkään suhteen, että mikä lie tuossa ruuassa...

Sitten vihdoin iloja? Noh, Juhannus meni ihan kivasti. :P Oltiin poikaystävän ystävillä grillaamassa ja ehkä hieman juopottelemassa. Istuttiin iltaa siinä mukavasti ja meillä oli Edy mukana. Näillä joiden luona istuimme iltaa, oli koira, joka oli ollut Romanialainen kulkukoira ja se vaati siis aivan erilaista koulutusta, kun pentuna hankittu, aina ihmisten kanssa toiminut koira. Koirasta kyllä huomasi, miten se yritti jatkuvasti puolustaa itseään, omaa paikkaansa, sekä ruokaansa. Mutta mitä muuta voikaan olettaa, jos on ikänsä elänyt kadulla ja joutunut itseään puolustamaan. Siihen nähden näiden koirien ensitapaaminen meni todella hyvin! Lähdettiin sitten vielä katsomaan vähän Helsingin keskustan yötä ja onko siellä mitään tapahtumaa. :)

Perjantaina ja lauantaina kävimme kiertelemässä eri koirapuistoissa ja katselimme, että millaisia niitä täälläpäin on. Siitä muutama kuva:


Edy alko ninjailemaan:


Sitten jotain huippukivaa. Sunnuntaina käytiinkin sitten Korkeasaaressa. :D Ja minähän muutun siellä aivan pikkulapseksi! Kaikki oli kivaa ja eläimiä ja kameralla "räps räps räps!!!"... : D Eläinrakas, ei voi mitään. Jotenka "hieman" kuvia:






Voi kauhia, kun nää oli syötävän suloisia :)) Tahtoo!


Se on söpö <3
















Lintuja paljon? Ei kai... :D Ne on kai vaan niin yksinkertaisen kauniita, että niitä on hauska kuvata!

keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Sormet ja varpaat pystyssä asuntoa jännittäen ;)

Heis! Hyhhyh, täällä Etelä-Suomessa on kyllä ollut inhottavat säät jo noin viikon... Sataa, sataa ja vielä kerran SATAA... Joo, eka valitetaan kun on tukahduttavan kuuma ja nyt sitten kun on kylmä ja sataa... Mikään ei kelpaa. : D

Olen tässä koittanut olla hyödyksi, kun täällä anoppilassa nyt majoitutaan. Olen siivonnut koko tämän talon tässä, siivoilen muutenkin, teen useamman kerran viikkoon ruuat valmiiksi, kun ihmiset tulee töistä kotiin yms. Tänään tekaisin toivomuksesta Wieninleikkeet ja hyviä tuli. :)


Wieninleikkeiden teko ei ole mikään vaikea homma! Kuhan ostat vaan kaupasta nuijitut porsaan lehtipihvit (taikka nuijit itse). Otat sitten kolme astiaa: ensimmäiseen vehnäjauho-suola-pippuri- seos, toiseen vesi-kananmunaseos, ja kolmanteen korppujauhot. Eli pihvit pyöritellään ensin jauhoissa, sitten kananmunassa, sitten korppujauhoissa. Sen jälkeen pihvit paistetaan kauniin kullanruskeiksi öljy-voi- seoksessa pannulla. Sitruunaviipale pihvin päällä lautasella tuo lisää makua! :) Itse tarjosin aurajuusto-kermaperunoiden kera. Valmiista annoksesta ei tullut otettua kuvaa, kun kaikilla oli jo sen verran kova nälkä, että kun pihvit saatiin valmiiksi, niin suoraan syömään! :'D

Valeria- tyttö on kasvanut huimasti. :)


Pojat. :) Hassua, että nämä kaksi ovat veljeksiä ja ovat silti malliltaan aivan erilaisia. Waldo (vasen) on paljon suurempi kuin veljensä. Sen karva on myös tummempaa, sekä ruumiinrakenne muutenkin. Pablo on taas pienempi ja naarasmaisempi rakeenteeltaan, mutta turkin väri on paljon kauniimpi ja kasvon muodot sulavammat.

Mitään sen kummempaa ei ole taaskaan tapahtunut. Odottelemme, että oma asunto löytyy, niin asiat voisi puskea etiäppäin. Siksi voi olla hyvinkin tylsiä postauksia. :'D

Ja sitten vaikka jotain tästä asunnonhankkimisprojektista. Eli joo, ollaan yritetty edistyä tässä hommassa. Laitettiin yhdestä melko unelmallisesta kämpästä hakupaperit. Meille sanottiin, että voisi olla hyvätkin mahkut, koska meillä ei ole tällä ensisijaista asuntoa ja olemme muuttamassa toiselta paikkakunnalta (sekä toisella on vakityöt). Kämpässä on kaikkea mitä vaan olen voinut haaveilla: perus siisti kunto, paljon tilaa, sauna, iso kylpyhuone, astianpesukone, iso makuuhuone, toinenkin makuuhuone, parveke, ja pohjaratkaisukin on oikein kiva! Eli nyt vaan kaikki sormet ja varpaat pystyyn ja toivomaan, että tärppäisi!

Ps. Minun uinuksissa ollut sisustusinspiraationi on herännyt! Kiitos appivanhempien, jotka veivät minut Ikeaan... :'D Muummoassa piirtelen pohjakaavoja ja mietin tavaroiden asettelua, katselen netistä huonekaluja ja tekstiilejä, sekä mietin värimaailmoja, huh...

Niin! Ja jos joku tietää, että mistä Uudenmaan alueen lemmikkiliikkeestä voi ostaa SAM'S FIELD- koiran kuivamuonaa, niin ilmoittakoot, kiitos! Tiedän, että netistä sitä saa, mutta tottumuksen mukaisesti olisi hauskempaa hakea lemmikkiliikkeestä säkki aina kun safka on lopussa. Tuntuu vain, ettei tuota kovin monessa paikassa myydä ja kun noita eläinkauppoja ja liikennettä on täällä paljon, niin ei huvittaisi lähteä tietämättömänä penkomaan joka liikettä yhden ruuan perässä. D:

lauantai 15. kesäkuuta 2013

Pitkäveteisiä päiviä...

Hjoooh... Ei tässä mitään, mukavaa on olla täällä Vantaalla, mutta omat päivät vaan tuntuvat aika turhilta. :D Muut ovat päivisin töissä ja minä olen täällä poikaystävän vanhempien kotona hiimailemassa. Mihinkään en oikein voi lähteä kun paikkoja en tunne, enkä tunne ketään ihmisiäkään... Jotenka ei ole oikein muuta puuhaa, kun hiimailla tosiaan yksinään elukoiden kanssa täällä. :D Kyllä alkaa vähän tekemisenpuute kalvaamaan!

Tekemisen puutteessa olen tässä vähän taas innostunut kouluttamaan Edyä... Edyllähän on menossa uhmaikä, eikä tällä tosiaan ole miellyttämisen halua... Tuntuu toisinaan, että kun tietää koiran ymmärtävän käskyn, niin tämä kuin tahallaan jäisi "uhmaamaan" vaan toljottamalla silmiin, tai kääntämällä pään pois, kuin ei kuulisi käskyä... D: Joten siis pikkuasiankin kouluttaminen on nyt paljon haasteellisempaa ja hermoja raastavaa. :D Mutta onneks se on ohimenevää... Toivottavasti... :D

Mutta tosiaan, sain kun sainkin opetettua tuolle jääräpäälle jotain tekemisenpuutteisena. Eli opetin sellaisen pikkutempun, että koira käskystä hyppää minua vasten ja käskynä on "Hop!". :D Sitten innostuin opettamaan tuota tokoilun perusasentoa, jossa koira istuu vasemmalla puolellani. Se oli kyllä Edylle niin iso haaste, ettäh... Tai sitten se vain esitti tyhmää, koska heti kun vaihdoin herkun kinkunpaloihin, niin koira muuttui täysin. Oli kyllä niin kuuliainen ja osaava koira, että ei edes omalta koiralta tämä enää tuntunut. Siihen tulokseen olen tullut, että Edy ei ajattele aivoilla, vaan vatsalla.

Ahneudesta sanotaan, että se on hyvä piirre... Mutta entäs jos koira on liian ahne? Niin ahne, että se ei suostu tekemään mitään, jos sinulla ei ole sille herkkua tarjota? Argh... Noh, toivottavasti tuokin menee ohi, kun koira vanhenee ja "viisastuu". : D

Mutta sitten jotain kuvallista. Eli tällä appiukolla on sellainen pehmolelu, jota hän itse sanoo "Kettu Kehviliksi" ja Edy on iskenyt silmänsä siihen... :D Kehvelillehän ei saisi käydä mitään, mutta muutaman kerran Edy on saanut varastettua sen sängyn päältä. :'D


Appiukko ja Edy sotivat aina tuosta ketusta, niin päätettiin tehdä silleen, että Edy saa oman ketun, niin ei tarvitse appiukon kettua varastaa! :D


On se kiva nukkua, kun on oma kettu kainalossa. :)


Hohhoh... Poikaystävä lähti perjantaina heti töistä tultuaan ajamaan Varkauteen dj-työkeikalle ja tulee vasta sunnuntai-aamuna pois sieltä. Olen siis appivanhempien luona yksikseni viikonlopun. :D Ei siinä mitään, hyvin tulen heidän kanssa juttuun. Tänään mennään aamusta Ikeaan huvikseen päälyilemään ja aikaa tappamaan. Katsoo jos jotain pikkuroipetta tarttuu matkaan. :P

Hengailtiin Elmon ja Edyn kanssa:




Eipä tässä varmaan muuta juurikaan ole tapahtunut, taino joo. Poikaystävältä poistettiin poskihammas, koska se oli lohjennut ja tulehtunut pahasti ja minä olin siellä hamamslääkärikammoisena mukana katsomassa, hyh. D: Ja nukkunut olen todella huonosti sellaiset pari viikkoa, koska jännitän aivan järjettömästi kaikkea ja iso elämänmuutoshan tämä onkin. Huhhuh...

Mutta juu, eipä muuta. :D Yleisesti hyvää kuuluu! Ja me jäädään vielä Edyn kanssa yödataamaan!

tiistai 11. kesäkuuta 2013

Uuden elämän maistelua

Hei! Eilen kävimme aamusta hoitamassa Joensuussa vielä pakollisia asioitamme. Niiden jälkeen alkoikin sitten pakkaaminen. Eläimille pelkästään tuli jo monta kassia tavaraa. :D Oli kyllä näky kun koitimme meidän pieneen skodaan saada kaikki kamat ja eläimet mahtumaan... Gerbiileilläkin yksinään on ne kaksi noin metrin mittaista lasiterraariota... Sitten kun auto oli lastattu täyteen, niin pääsimme ajelemaan kohti Vantaan anoppilaa. :D

Tässä kuvassa on vasta esimakua... :D Terraariot vasta kyydissä ja tavaraa tuli auton kattoon asti... :D


Elmeri sai matkata laatikossa minun sylissä (Elmerille leikattu käsätukka ehkäisemään lämpöhalvausta):


Tässä näkyy, et elukat joutu olemaan aika ahtaalla, että kaikki saadaan kuletettua mukana. :D Edy miun jalkotilassa ja kani sylissä. :'D Tiivis tunnelma... Onneks Edy on rauhallinen ja hyvä matkustaja:


Matka meni ongelmitta ja aina äkkiä käytiin nukkumaan perillä. Uutseen aamuun herättyäni kaikki oli lähteneet jo töihin. Eläimissä ei mitään stressin oireita, vaan kaikki köllöttelevät tyytyväisinä mahat pystyssä. : D Edykin syönyt, nukkunut ja leikkinyt normaaliin malliin. :)

Huomaa kyllä, että täällä Vantaallakin on aivan eri meininki kun Pohjois-Karjalassa. Ihmiset tulee juttelemaan ventovieraille ihan erilailla. Tänäänkin kun kävin lenkillä Edyn kanssa ja olin päässyt kävelemään vasta muutamankymmenen metriä, niin ensimmäinen mies pysähtyy pyörän kanssa juttelemaan tästä koirasta ja kyselemään rotua yms. :D Sitten siitä kun pääsin etenemään, niin lapsilauma halusi tulla silittelemään koiraa ja puhumaan koirista minun kanssa. :'D Hassua, kun siihen ei ole tottunut! Joensuussa korkeintaan vastaan tuli vanhempi nainen räksyttävän koiransa kanssa ja mulkaisi pahasti.

Tässä "taiteellisia" kuvia... Koitappa ottaa koirast ahyvä kuva, niin käy näin:








Meidän pitäisi tässä lähipäivinä alkaa katselemaan sitä asuntoa meille. :P Onneksi sen aikaa saamme asustaa täällä poikaystäväni vanhempien luona. Täältäkäsin tämä kämpän etsiminen on paljon helpompaa ja näppärä käydä katselemassa asuntoja ihan sisältäkin, eikä vain nettikuvista. :D

Mutta tällaiset kuulumiset ensimmäiseltä päivältä! :P Lähdetään nyt ajelemaan tuonne ja katselemaan ruokapaikkoja ja sitten jossain sopivan näköisessä syödään. :D Illemmalla tulee sitten poikaystäväni pari ystävää kyläilemään. :) Elikkä, moi!

sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Edy mummolassa palloilemassa

Eli ei minun mummolassani (sellaista edes ole) vaan Edylle mummolassa, eli minun vanhempieni luona. :D Edy on se minun oma karvalapseni!

Tultiin siis täällä korvessa käymään, kun äitini soitti, että voitais tulla tänne syömään ja saunomaan ja olemaan vaikka yön yli. :P Noh, sama se oli lähteä. Olihan minulla taka-ajatuskin, koska en ollut kertonut vanhemmilleni siitä, että olemme muuttamassa tuonne etelään. :D Varmaan siitä syystä, koska olin joskus joulun aikoihin maininnut ohimennen, että tällainen mahdollisuus olisi, niin silloin äitini ei siihen ajatukseen kovin hyvin suhtautunut. Olin siis päättänyt, että kerron vasta, kun lähtö on oikeasti edessä. Ruokapöydässä sitten kerroin, että nyt se lähtö on edessä ja poikaystävällä on töitä... Ja mitä kummaa... Nää vaan toivottivat onnea ja olivat ilosia meidän puolesta... En olisi yhtään osannut odottaa noin positiivista asennetta, ainakaan sen ensireaktion perusteella. : D Mutta siis todella hyvä vaan, että asia meni näin helposti vanhempieni päähän!

Äitini oli ostanut Edylle TAAS ties mitä... Herkkuja, palloja, leluja (joo ja miulle kympillä jotkut kengät :'D). On nää vanhemmat kyllä ihan myytyjä tälle koiralla, vaikka aluks olivat niin tän koiran ottamista vastaan, hah. :D

Ja nuo äidin ostamat uudet lelut olivat selvästi Edyn mieleen:


Tässä vielä videopätkä Edyn palloilusta:


...Ja pakko sanoa, että tuo rantapallo kesti tuon koiran käsittelyssä sen tunnin, kunnes kuului: "POKS!"... : D Mutta kiva se oli lörttönäkin!

Siru seurasi Edyn riehumista iskän rakentamassa Sirun tähystyspaikassa. :D


Tänään pitää sitten herätä aikaisin aamusta ja lähteä "asiantuntijana" ostamaan äidille uutta tietokonetta... :D Saatiin täältä myös paljon ruuanlaitto/leipomisvälineitä, kun niitä olen vähän kaipaillut kotiini. :P Uudessa kodissa sitten pääsee leipomaan ja urakalla! :)

Päätimme myös, että meidän on järkevämpi tehdä niin, että maanantaina otamme kaikki eläimet autoon mukaan ja ajamme Vantaalle poikaystävän vanhempien luokse. Sieltä käsin etsimme asuntoa ja näin eläimet eivät ainakaan ole muuton tiellä, jos se tuleekin äkkiä. :)

lauantai 8. kesäkuuta 2013

Jännitys kasvaa kasvamistaan!

Eli ajattelin vähän pistää näitä välikuulumisia ja kirjoittaa, että missä mennään. :D Eli olemme nyt ottaneet aivan vakavissamme tähtäimeksi sen, että muutamme tuonne Etelä-Suomeen.

Heräsimme poikaystäväni kanssa tiistaina aikaisin aamulla ja rupesimme kummatkin etsimään hänelle työpaikkaa tuolta etelästä ja monia hyviä löytyikin! Noh poikaystävä otti puhelimen käteensä ja alkoi soitella. Hän sai jo seuraavalle päivälle kaksi haastattelua työpaikkoihin, eikä siinä muu auttanut, kun hänen hypätä auton rattiin ja ajaa se viiden tunnin matka Vantaalle. :D

Poikaystäväni vanhemmat asuvat Vantaalla, joten hänen oli helppo jäädä sinne muutamaksi päiviksi töitä etsimään. Onhan tämä Joensuu-Helsinki- väli vähän pitkä matka lähteä aina erikseen haastatteluihin, joten hän koitti haalia mahdollisimman monta haastattelua noille päiville, kun oli tuolla etelässä. Tiistaina illasta hää lähti ajamaan Vantaalle ja perjantaina yöllä tuli takaisin. :)

Tyhjätaskuna ei takaisin tultu! Poikaystäväni sai kun saikin töitä! Ja vielä pomokin on oikein rento ja mukava ja työ on vakiotyö! Eli tämä meinaa nyt sitä, että alkaa olemaan se lähtö ihan oikeasti edessä. : D Tuntuu vaan aika uskomattomalta, mutta pakko myöntää, että on jännittänyt ja kovasti. :)

Jännitin niin paljon tuota poikaystävän työhommaa hänen ollessa poissa, etten saanut öinä nukuttua. :D Edykin katsoo kuvassa, että eikö se äitikin jo joutas nukkumaan. :'D


Uaah! Poikaystävän työt alkavat jo TIISTAINA! Olemme miettineet, että miten tämän järjestelyn nyt teemme.. :D Yksi vaihtoehto olisi, että hän menisi sinne töihin ja minä jäisin tänne eläinten kanssa vielä. Toinen vaihtoehto olisi, että ottaisimme kaikki eläimet maanantaina matkaan ja ajaisimme poikaystäväni vanhempien luokse Vantaalle. Siellä sitten olisi jo eläimet poissa muuton tieltä. Sitten varmaan tulisimme vielä viikonloppuna katsoman kamoja. Sieltä käsin olisi helpompi etsiä sitä asuntoa ja käydä myös niitä katsomassa. :) Noh, pitää vielä sumplia näitä asioita ja miettiä!

Se unelma-asunto, mikä olisi meille täydellinen tällä hetkellä, niin olisi iso kaksio, taikka kolmio, omalla saunalla. Vuokra enintään 900 € ja neliöitä vähintään 60. Muutamia hyviä on alustavasti katsottu vuokrailmoituksista. Hui että kun nyt tuntuu siltä, että elämä alkaa menemään tosissaan eteenpäin ja sitähän tässä ollaan todella toivottu!

Voi että minä vaan odotan sitä kun pääsisi asumaan uuteen kotiin! :) Eli tällaista jännittelyä tällä kertaa. :P

tiistai 4. kesäkuuta 2013

Pienikin on perheenjäsen!

Tässä tapauksessa puhun gerbiileistäni. Yksi gerbiileistäni on jo vanhus, sekä sairas. Sillä on vatsassa luultavasti kysta, kasvaimeksi en usko, koska se oli ilmaantunut niin nopeasti. Gerbiili on ollut aivan virkeä ja pystynyt toimimaan niinkuin aina aikaisemminkin, mutta maha on vain kasvanut kasvamistaan. :( Kysta on ollut gerbiilillä nyt noin kahden kuukauden ajan, eikä se ole ollenkaan gerbiilin menoa haitannut. Päätin, että gerbiili saa elää kavereittensa kanssa niin kauan, kun vain sen vointi sen sallii.

Tältä vanhukselta kuoli maaliskuussa sisko, Penelope, hengitysteiden tulehdukseen. Vaikka jotkut ihmiset saattavat ajatella, että: "Nehä on vaa jotain hiiriä, sama se on yks sinne ja yks tänne.", mutta minulle nämä pienet ja hurmaavat otukset ovat perheenjäseniä, niinkuin kaikki muutkin lemmikkini.

Penelopen kohdalla luulin, että se on vain vähän vilustunut. Tein sulasta kylmäkallesta lämminvesipullon laittamalla sen hetkeksi mikroon niin, että vesi kerkesi lämmitä sisällä, sitten käärin sen pyyhkeeseen. Makasin tunteja sängyllä gerbiilin kanssa ja koitin lämmittää sitä lämminvesipullolla, sekä tarjota sille vitamiinivettä. Noh.. Tunteja oli kulunut ja olin rakentanut gerbiilille kuljetuslaatikkoon oikein lämpimän pesän. Tuntui, että Penelopen ruumiinlämpö oli jo noussut ja pistin sen kavereittensa sekaan terraarioon, että nämä pystyisivät lämmittämään sitä. Noh, se tuntui auttavan hetken, kunnes taas huomasin Penelopen kyyhöttävän terraarion nurkassa ja sen ruumiinlämpö oli jälleen normaalia matalampi. Olin jo luullut, että se alkaa siitä piristymään... Otin gerbiilin taas lämmitettäväksi syliini ja se alkoi ottaa muutamia vilkkaita askelia ja tosiaan aloin ajatella, että kaikki on hyvin, kunnes se sitten tapahtui aivan yht'äkkiä... Gerbiili alkoi rimpuilla ja aukoa suutaan niin, että sylkeä/limaa erittyi suusta ja näytti siltä kun se ei olisi saanut henkeä. Kaikki kävi niin äkkiä ja gerbiili veltostui kämmenilleni. Koitin vielä paniikissa elvyttää sitä, mutta toivo oli jo mennyt. :/ Oli vielä lauantai ja olin viikonlopun yksinäni kotona ja itkiessähän se viikonloppu meni. Penelope oli toinen niistä gerbiileistä, jotka olin omilla rahoillani ostanut ensimmäisiksi ikiomiksi lemmikeikseni (siskonsa Ronja on näistä toinen).

Penelopen menehtymisestä oli noin kuukausi, niin hommasin Ronjalle (Penelopen sisko), sekä ronjan tyttärelle (Auroralle) uuden kämppäkaverin, lilac- värisen naaraan, jonka nimesin Valeriaksi. Näiden totuttua toisiinsa ja eleltyä jonkin aikaa yhdessä huomasin, että Ronja ei näytä aivan normaalilta. Olihan se vanha ja harmaantunut, mutta sen vatsa näytti todella suurelta! Ja tosiaan siellähän on se kysta, tai joku vastaava, mutta se ei ole häirinnyt gerbiilin menoa ollenkaan.

Nyt kuitenkin olen alkanut huomata, että Ronjan vatsa alkaa olemaan sen kokoinen, ettei se pääse enää yhtä ketterästi liikkumaan kuin muut. Se koittaa hypätä jonkun mökin päälle ja kellahtaa sieltä selälleen alas, koska on mahansa takia niin kömpelö, se surettaa minua. :( Myös sen tarkkaavaisuus on alkanut hiipua, sekä yleiskunto romahtaa. Sen turkki ei enää puhdistu, niinkuin normaalisti terveellä gerbiilillä, vaan sen turkki tuntuu likaiselta, sekä gerbiilistä lähtee voimakas haju, iho on kuivaa, sun muuta. Eli suoraan sanottuna Ronjan yleiskunto on sitä luokkaa, että vaikka kuinka pahalta minusta tuntuukaan, niin olen miettinyt, että on armollisempaa suoda lepo tuolle vanhukselle. Tämä gerbiili on minulle hyvin tärkeä ja se on ollut mukana elämäni ehkä vaikeimmissa mullistuksissa ja piristänyt päiviäni. Jos ajattelenkin sen viemistä piikille, niin pakostikin nousee vedet silmiin. Tässä vaan ei ole enää kyse siitä, että miltä minusta tuntuu vaan siitä, että mikä on paras ratkaisu gerbiilin kannalta. En tahdo, että se joutuu kärsimään kuollessaan, tai että se kuolee kipuihin. Vielä niitä kipuja sillä ei selvästikkään ole, mutta en usko, että siihen menee kovinkaan pitkään. :/

Gerbiilejä olen omistanut noin 7-8- vuotiaasta asti ja olen nähnyt gerbiilien kuolevan useamman kerran ja sanon, että kun eläimistään välittää ja niitä rakastaa, niin siihen ei vaan koskaan pysty tottumaan... Yhtä pahalta se tuntuu aina.

Tässä mustavalkea Ronja oikein terveen ja nuoren näköisenä:


Tässä myös vielä normaalin ja terveen näköinen:


Tässä Ronja puhdistaa tytärtään Auroraa. Harmaantumisen ja vanhan olemuksen jo huomaa:


Tämä kuva on muutaman päivän takaa. Ronjan pyöreä ja harmaantunut olemus näkyy erittäin hyvin:


Eli tällaista litanjatekstiä tälläkertaa päätä painamassa. Vaikeita päätöksiä... :/

lauantai 1. kesäkuuta 2013

Muutoksentuulia(-ko?)

Heis ja hyvää kesäkuuta! :) Ulkona tämän päivän ollut se +30 astetta ja voin vaan sanoa, että kyllä tuo kuumuus on imenyt energiat kaikilta lemmikeiltäkin. Hyvä jos Edy jaksaa pään nostaa ylös välillä.

Mutta niistä muutosten tuulista... Eli, edellisessä postauksessa taisin mainita siitä, että poikaystäväni sai töitä... Noh, ei saanutkaan... Tai kyllä hän kirjoitti jo työsopimuksen, mutta ei niitä töitä sitten tullutkaan... Täällä Joensuussa työntantajien on helppo olla törkeitä, kun työnhakijoita on niin juman p*******sti, huoh... Voin siis sanoa, että työt on täällä TODELLA kiven alla, lottovoitto on saada vakitöitä. Parin kuukauden sisään poikaystäväni on mättänyt yli 20 työhakemusta, eikä töitä ole tullut mistään, joten ei ole yrittämisen puutteesta ainakaan kyse! Muutenkin tuo miekkoseni on moniosaaja eli kokemusta todella monelta alalta... Huoh, liikaa työnhakijoita ja liian vähän työpaikkoja...

... Joten, mietittyämme tarkemmin asioita ja elämäntilannettamme, niin olemme tulleet siihen tulokseen, että taidamme jättää tämän Pohjois-Karjalan taaksemme. Oli se aiemminkin käynyt mielessä, mutta minulla ei siihen ole ollut rohkeutta, koska en tunne muualta juuri ketään ja kun kohteena olisi pääkaupunkiseudun lähikaupungit. Mutta olemme läpen kyllästyneet siihen, että emme pysty elämään, emme pysty ostamaan mitään ylimääräistä, tai tekemään juuri mitään, koska ei ole sitä rahaa niin liiaksi törsäämiseen. Poikaystäväni on kotoisin Vantaalta ja hänelle voisi hyvinkin olla töitä sielläpäin, joten... Jos vaan töitä sieltä tulee, niin me muutamme Uudenmaan alueelle.

Kyllähän tuo ratkaisu pelottaa, kun ketään en sieltä tunne, mutta ei täälläkään asiat sen paremmin ole, poljemme vain samassa suossa paikallamme ja koitamme sinnitellä pinnalla. Aika ottaa riski elämässä, että pääsee eteenpäin.

Edy: "Joko saa ottaa?"


Noh, mutta mitäs olenkaan tehnyt tässä parin päivän aikana. Ensinnäkin kärsinyt kuumuudesta, nykinyt johtoja seinästä ukkosella, käynyt koiran kanssa lenkillä rankkasateella, yms. : D Tänään kävimme sitten Edy mukaan lukien kaverini luona kakkukahvittelemassa tämän valmistumisen kunniaksi. :)

Mutta tosiaan olen nyt aika täpinöissäni tuosta muuttohommasta. Täällä niin työt, kuin asunnotkin ovat pahasti kiven alla, mutta kun rupesin katsomaan asuntoilmoituksia uudenmaan alueelta, niin johan löytyi useampikin mieleinen ja yksi unelmien täyttymys... Mutta, koitan itseäni rauhoitella, pitää nyt odotella rauhassa, että mitä tässä tulee tapahtumaan. Jonkinnäköinen elämänmuutos olisi kuitenkin ihan tervetullut!