perjantai 20. syyskuuta 2013

Edy aikuistuu?

Heis! :) Käytiin muutama päivä sitten Edyn kanssa vanhalla laskettelukeskuksella heittelemässä frisbeetä ja oli kyllä tosi kivaa! :) Aivan ihanaa puuhailla jotain yhdessä poikaystävän ja koiran kanssa. Kaikilla oli kyllä kivaa, eniten varmaan Edyllä. Meni se frisbeekin siinä rytäkässä rikki. :D

Olin kyllä tosi äimistynyt Edyn käytöksestä. Se on taas ollut jonkun aikaa ihan eri koira, kun vasta vähänaikaa sitten. Liekkö sillä sitten ollut ailahtelevasti murrosikää tai jotain. Hetki sitten koira unohti korvansa vähän väliä ja ikäänkuin kokeili rajojaan. Jos hänen mielestään jossain oli kivempaa tekemistä, kuin minä, korvat unohtui samantien.
Tuolla frisbeetä heitellessä olin äimistynyt, koska edyä pidimme vapaana ja ohi kulki kokoajan muita ihmisiä ja koiria. Edy ei yrittänytkään juosta näiden luokse, vilkaisi vain ja sitten taas katsoi minua. Olin kyllä ylpeä pojan käytöksestä! :) Ehkä sille alkaa nyt pikkuhiljaa tulemaan sitä "aikuisen koiran järkeä" päähän. :) Koira on muutenkin viimeaikoina osottanut ihmeellisen voimakasta kiintymistä meihin, tosi ihanaa. :))

Tuli otettua myös paikalla rakennekuva noin 10 ½ kk. :)


Muutama poseeraus:



Edy: "Mää keskityn..."



Nyt läks!


Hiihiii!



Huti män!


Voi kamala! :'D


Tosi kivaa, että syksy tulee. :P Olen aina tykännyt syksystä vuodenaikana, koska silloin on tosi kaunista ja se on jotenkin tosi "tunnelmallinen" vuodenaika. :) Syksyn värejä voi jo bongailla maisemista. :P



Edy kyllä tosiaan on viimeaikoina aikuistunut hurjasti niin henkisesti, kuin fyysisestikkin. :) Pojalla on alkanut tulla esiin lihaksistoa myös etuvartalossa. Aiemmin lihakset näkyivät vain takajaloissa. Nyt koirasta on tullut hyvin ryhdikkään näköinen, verrattuna pentumaiseen kuikelo-vartaloon.

Ahh, rakastan koiraani kyllä yli kaiken ja rakkaus kasvaa päivä päivältä enemmän. :) <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti