Tässä on tapahtunut kaikenlaista myllerrystä. :D Muutimme tosiaan syksyllä Vantaalle, mahtavaan asuntoon, missä ei ollut muuta vikaa, kuin ehkä hitusen korkea vuokra. Noh, nyt helmikuussa muutimmekin Järvenpäähän omakotitaloon. Avautui tällainen mahdollisuus sattumalta, kun Joulun aikoihin keskustelimme yhden poikaystävän sukulaisen kanssa. Asumme tässä alkuun ainakin vuokralla. Asuinpinta-alaa on sopivasti 150 neliötä ja tonttia Edylle vahdittavaksi 1800 neliötä, luulisi kelpaavan. :) Olemme nyt muuttaneet tässä sen verran paljon, että eiköhän me tässä pysytä hieman pidemmän aikaa. : D Muutto tullut suurimpana elämänmuutoksena tässä, mutta en pane omakotitalossa asumista pahakseni ollenkaan! Ihan mahtavaa!
On tässä myös kaikkea pienempää tapahtunut. Ensinnäkin Edy kävi syksyllä ensimmäistä kertaa elämässään sairauden takia eläinlääkärissä. Sillä oli silmätulehdus toisessa silmässä ja samaan aikaan paksusuolenlimakalvontulehdus, onneksi kuitenkin kumpaankin saatiin asianmukaiset lääkkeet ja koira parantui hetkessä. Edy sai myös ensimmäiset taisteluarpensa toiselta uros collielta nokkaansa ja ikeneensä. Nämä koirat kääntyivät niin nopeasti nokakkain, että tästä kai säikähtäneenä tämä toinen päätti niitata jäljet Edyn kuonoon. No onneksi ei mitään suurempia sattunut, haavat oli kotikonstein hoidettavia.
Edyllä oli syntymäpäivät tuossa 6.11.2013, poika täytti vuoden verran! :) Kakku maistuu niin, että vaan maiskutus käy! Piti ihan antaa pari kertaa Edylle lupa käydä kakkuun kiinni, kun se ei meinannut uskoa, että moinen herkku on hälle itselleen. : D
Mitä tuolle lelulle on tapahtunut? Kuka on mennyt kutistamaan Edyn ekan oman lelun? :o Pentukuvan ja toisen kuvan oton välissä on kutakuinkin tasan vuosi. Mihin se pentu katosi?
Synttäreiden jälkeen olikin pian Joulu. Joulun vietimme Pohjois-Karjalassa, ensin poikaystävän porukoiden mökillä Ilomantsissa, sen jälkeen 25. päivä menimme pariksi päiväksi minun vanhempieni luokse Rääkkylään. Uudeksivuodeksi tulimmekin jo takaisin Vantaalle ja vietimme sitä kotonamme. Katsoimme samalla miten Edy reagoi ilotulitteisiin... Tämä oli kuin ei olisi mitään sellaisia huomannutkaan. Valovälkkeet ja pamaukset eivät hetkauttaneet tippaakaan, toivottavasti koiran suhtautuminen pysyy aina yhtä hyvänä. : D
Koiratonttu kera oman paketin (Edyllä kuonossa vekki, joka tuli toisen collien hampaista):
Edy sai minulta joululahjaksi talvitakin:
Joulun jälkeen nopsaan aloimme miettimään muuttoa tänne omakotitaloon, kävimme katsomassa tätä useampaan kertaan kahdestaan ja myös muiden ihmisten kanssa. Halusimme olla varmoja, koska ei silloisessakaan asunnossa yhtään mitään vikaa sinäänsä ollut, mahtava sijainti, mahtavat naapurit, toimiva pohja, kaikki, mutta onhan se omakotitalo aina OMAKOTITALO. Ei tarvitse miettiä naapureita mekastaessaan, voi käydä huoletta vaikka keskellä yötä suihkussa, tai pestä pyykkiä jos vaan siltä tuntuu. : D
Nyt kun tässä on asuttu noin kuukausi ja kaikki tavarat ovat alkaneet löytää oman paikkansa, niin olen tosissani alkanut tykkäämään tästä kokoajan enemmän. Ihmiset ovat täällä todella ystävällisiä! Kaupan kassoilla myös, kaikki tuntemattomat tuntuvat rupattelevan toisilleen ja hymyilevän, onko tämä Suomi oikeasti? :D Tuollainen positiivisuus piristää itseänikin mukavasti. Mekin kun olemme puuhastelleet tässä pihallamme, niin ihan tosissaan lähettyvillä asuvat ihmiset ovat ajaneet pihaamme ja tulleet ihan kasvotusten morjestamaan, rupattelemaan ja toivottamaan tervetulleeksi, aivan mahtavaa! :) Seutukun on todella kivaa. Löytyy maalaismaisemaa, peltoja, metsää ja luontoa, minä tykkään. Muutaman kilometrin säteellä tässä on muutamakin heppatalli ja hevosia saattaa kävellä tästä talon edestä ratsastajineen.
Olen syntynyt maalaiseksi, olen aina maalainen. Täällä tuntuu siltä, että oikeasti hermo lepää. Kaupungissa asuessani jotenkin tuntui, että stressasin kamalasti ja jotenkin salakavalasti se ahdisti. En minä ikimaailmassa olisi valmis asumaan elämääni niin sanotussa betonihelvetissä, tarvitsen luonnon lähelleni ja sen, että voin ulko-ovesta ulos astuessani lähteä sinne luontoon koira mukanani.
Tuosta luonnonkaipuustani... Täällä omakotitalossa olen samantien alkanut ruokkimaan lintuja. :D Olen myös ollut ihan onessani siitä, että pihassamme käy fasaaneja ruokailemassa. Ne on kyllä niin kauniita lintuja. Räikeät sulat erottuu hyvin muuten harmaanruskeasta maisemasta.
Mustarastas kuikuilee:
Fasaani-herra koreilee:
Fasaani ruokailee. :)
Edylle maistuu puukapula:
Minun oli pakko hyödyntää tänne etelään uudelleen tullut talvi ja nappasin kameran mukaan, kun lähdin Edyn kanssa ulos. :)
Ainiin, Edy on nyt muuten KOKONAINEN MIES. : D Ongelmana aikaisemmin oli, että tämä koira oli yksipallinen kauan ja olimme jo 100% varmoja siitä, että ei se toinen tule sieltä laskeutumaan. Kuinkas ollakkaan, Joulun jälkeen tämä herra otti ja tipautti toisenkin. Tämä siis meinaa sitä, että meillä on sittenkin mahdollisuus lähteä vielä virallisiin näyttelyihin, näistä oli toivo jo menetetty kokonaan. :D Olen jo sillä silmällä, harjoitusmielessä katsellut taas mätsäreitä. :)
Tänä aikana minusta, punapäästä, on tullut blondi. :o Hui kamala, tässä kuussa täytän itsekin vuosia, kamalan vanha olo, vaikka sisältä olen vähän väliä se pikkutyttö. : D
Olen tässä nyt aktivoitunut mietiskelemään kaikkea koirahommaa. Kunhan saan pyöräni vielä Vantaalta, niin olen ajatellut opettaa Edyn juoksemaan pyörän vierellä. Olen katsellut myös tilaustyönä tehtyjä x-back vetovaljaita. Minua kiinnostaisi opettaa Edy vetämään myös jotain.
Omakotitaloon muutettuani, minulla on myös kasvanut kuume toisesta koirasta. Olen katsellut rotuja laidasta laitaan, mutta olen tullut siihen tulokseen, että seuraava koirani on luultavasti kovapäiseksi luokiteltavaa rotua. Olen itse luonteeltani hyvin kovapäinen ja päättäväinen, vaikka sitä voi ollakin vaikea uskoa. Tunnen sisälläni, että sen koiran pitäisi olla samanlainen. Minua on lapsesta asti viehättänyt kaikki "vaikeammaksi" luokiteltavat rodut, kuten esimerkiksi mastiffi- tyyppiset koirat, doobermanni, rotikka, sakemanni, belggari, staffit, yms. Kuitenkin tässä kun olen näitä rotuja tutkinut, amstaffi kolahtaa minuun kaikista koviten. Tästä syystä olen ottanut yhteyttä erääseen amstaffi- kasvattajaan, jonka luo minun on tarkoitus mennä rotuun paremmin tutustuakseni. Menen siis katselemaan ja kyselemään, kartoittamaan rotutietämystä, sillä haluan olla varma rodusta.
Ei tässä nyt mieleen tule muuta sen ihmeempiä. Tekstiä ja kuvia tuli, no jee ja kaikki kirjoitettu jotenkuten väsyneessä mielentilassa. Mutta ompahan tehty... Näin sopivasti puolen vuoden jälkeen. : D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti